Tässä on taas muutama päivä vierähtänyt aivan kokonaan kirjan kimpussa. Stuart Hillin Jäämaan kronikan ensimmäinen osa tuli nyt sitten luettua tässä. Oon kyllä lukenut tuon Jäämaan Huuto- nimisen kirjan aikasemminkin, mutta nyt vasta ostin sen omaksi. Nyt olis sitten kaikki kolme (Jäämaan huuto, Tulimiekka ja Jäämaan viimeinen taistelu) ihan itsellä hyllyssä. On muuten hienon näkösiäkin noi kirjat. Ainoita "sotakirjoja" jotka mäkin jaksan lukea. Normaalisti ei kyllä kärsivällisyys piisais lukea monta sivua jonkun taistelun kuvausta, mutta noissa se on tehty jotenkin sillee, että jaksaa pysyä mielenkiinto yllä. Yksi hienoimmista piirteistä tuossa koko trilogiassa on se, että hahmot todellakin kasvavat kirjan edetessä. Kun kirjassa on käyty vuoden verran sotaa, niin se on todellakin muuttanut ja kasvattanut niitä ihmisiä. Ja tottakai sitten myös noi nimet on ihan huippuja. Vai eikö kuulostakkin aika hienolta ja mahtipontiselta kirjan päähenkilö: Thirrin Vapaa Riuskaranne Lehmuskilpi?

 

Lukemisen lisäksi oon nyt saanu jotain muutakin aikaan. Kaksi laatikkoa askartelin tässä eilen. Punainen (joka on päällystetty tän tietokonehuoneen tapetilla) päätyy keittiön pöydälle äidinmaidonkorvike-pussia varten ja kankaalla päällystetty askartelupöydälle kynsilakkojen säilytykseen.

Sitten oon myös vähän piirrellyt ja tehnyt jopa yhden kortin. Taustalla näkyy myös tuo mun hieno pyykkinaru-viritelmä jossa roikkuu uusimpia juttuja tai sitten sellasia joilla ei oo muuta paikkaa. Omat pyykkipoikansa on myös lähteville ja saapuville kirjeille.

Auringonkukka-kortti on menossa mummulle joka täyttää loppuviikolla 70. Pieni kolibri-kuva odottelee jotain toista korttia. Nuo kaksi piirrosta tein tänään.

Kukat on piirretty taas mukaillen mallista, mutta tuo toinen kuva on sitten piirretty ihan itse. Tosin aika paljon tuota kukka-kuvan ajatusta käyttäen. Ja tässä sitten vielä nuo kukkaset pikkusen lähempää: