Joskus blogeissa seikkaillessa eksyin Taavan blogiin. Sieltä silmiini sattui hauska idea laukkukelloista. Ehdin jo sen unohtaa, mutta kun HelmiQ-verkkokaupassa sitten huomasin noita kellotauluja, palautui idea mieleen. Tilasin HelmiQ:sta sitten vähän muutakin:

Tällaisia kelloja sain sitten itse aikaan:

Janoiseen piirtelin myös itselleni kevään kunniaksi uuden avatar-kuvan:

Niin ja toihan tuo posti (tai siis matkahuolto) myös kirjan adlibriksestä. Tuija Lehtisen "Missä olet Sara?". Itsenäinen jatko-osa Lehtisen Sara-kirjoille. Sara kirjat on ihan parhaita, joten odotukset oli melkoisen korkealla. Ja valitettavasti turhaan. Kirja oli pienoinen pettymys. Sara-kirjat lukeneelle se ei tarjonnut juuri mitään uutta tietoa. Odotin koko ajan, että kirjan päähenkilö Pinja lähtee maailmalle konkreettisesti etsimään Saraa. Mutta eipä lähtenyt,vaan tyytyi muunlaisiin keinoihin. Ihan ok-kirja, mutta jää kyllä todella kauaksi Sara-kirjoista.